Vanhempainyhdistys

 

KUUSIKON KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUULUMISIA 3/2015-2016

 Kuusikon koulun vanhempainyhdistyksen vuoden 2016 ensimmäinen kokous

järjestettiin torstaina 21.1.2016.

 Tässä kokouksen kuulumisia:

 Kiitos joulukahvion talkoolaisille ja arpajaisvoittoja tuoneille sekä asiakkaille!

Joulukahvion tuotto oli huikeat 943,65 euroa.

 Seuraava vanhempainyhdistyksen avustuksella järjestettävä tapahtuma on

Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) mediakasvatuskoulutus 4.-6. luokkalaisille

torstaina 4.2. koulupäivän aikana.

 MLL:n mediakasvatustilaisuus tulossa myös koululaisten vanhemmille.

Vanhempainilta on maanantaina 7.3. klo 18.00, kesto 90 min. Varaa ilta kalenteriin!

 Sibelius-konsertti koulun oppilaille tarjotaan huhtikuussa.

 Koulun kevätdisco järjestetään torstaina 14.4. Disco on tarkoitettu vain Kuusikon

koulun oppilaille, tervetulleita ovat kaikki luokkien 1-6 oppilaat. Discoon kaivataan

vapaaehtoisia talkoolaisia oppilaiden vanhemmista.

 Vanhempainyhdistyksen johtokunnan jäsenen toimikausi on kaksivuotinen.

Toiminnan jatkuminen ja vireänä pysyminen edellyttää, että mukaan lähtee vuosittain

muutama uusi vanhempi. Uusi johtokunta valitaan vuosittain syyskokouksessa.

on kaikilla nykyisillä. Mukaan tarvitset vain oman osaamisesi!

 Tervetuloa seuraamaan kokouksia ja osallistumaan toimintaan talkoolaisena jo

kuluvana kautena!

 Seuraava johtokunnan kokous on 15.2.2016 alk. klo 17.30 koulun ruokalassa.

 

Talviterveisin

 Kuusikon koulun vanhempainyhdistyksen johtokunta

----------------------------------------------------------------------------------------------

 

KUUSIKON KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUULUMISIA 2/2015


Kiitos Halloween discon järjestelyihin osallistuneille talkoolaisille!

Seuraava järjestettävä tapahtuma on koulun joulujuhlaillan yhteydessä 17.12.2015

järjestettävä jouluinen kahvio ja arpajaiset. Myös tämä tapahtuma toteutetaan talkoovoimin.

Ilmoittaudu talkoolaiseksi:

Joulukahvioon voi leipoa jouluisia leivonnaisia heti herkuteltavaksi sekä myytäväksi mukaan

kotiin vietäväksi. Ilmoita etukäteen leivonnaiset ja määrä s-postitse

kuusikon [dot] vanhempainyhdistys [at] gmail [dot] com. Leivonnaisia vastaanotetaan koulun

ruokalassa 17.12. klo 16 alkaen.

Arpajaispalkintoja otetaan koululla vastaan 10.12.2015 alkaen klo 17. Arpajaispalkintoja

voi toimittaa koululle oppilaan mukana jo ennen tuota päivää. Arvan hinta on ollut

perinteisesti 2€. Koululla arpajaispalkinnot voi osoittaa vararehtori Johanna Häggille.

 

Oppilaskunnan ja opettajien kautta tulleita hankintaehdotuksia pyritään toteuttamaan:

Halloween-discon tuotolla hankitaan oppilaille pikkutrampoliini liikuntasalivälineistöön,

ilmakiekkopelipöytä ja Kiva-koulu opettajan koulutuskulut. Lisäksi suunnitelmissa on pelitaitoihin

liittyvien vanhempainiltojen ja oppituntien kustantaminen ja sosiaalisen mediataitojen vanhempainilta

ja tietotuntien kustantaminen.

 

Ennakkotietoa:

Keväällä 2016 vanhempainyhdistys on suunnitellut järjestää konttikirppis-

varainkeruutapahtuman. Varoja vanhempainyhdistystoimintaan saataisiin

tapahtumassa kirppispöytämaksuilla ja kahviolla.

 

Onnellista joulun odotusta!

Kuusikon koulun vanhempainyhdistyksen johtokunta

 

 

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

KUUSIKON KOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN KUULUMISIA 1/2015

Kuusikon koulun vanhempainyhdistyksen vuosikokous järjestettiin lauantaina 19.9.2015, samalla valittiin johtokunnan varsinaiset jäsenet ja varajäsenet.

Kauden 2015-2016 Johtokunnan jäsenet:

- Laura Korjula (puheenjohtaja)

- Minna Lehtelä (sihteeri)

- Marika Skogberg (rahastonhoitaja/jäsenrekisterivastaava)

- Seppo Virtanen

- Janika Wiksten (varapuheenjohtaja)

- Tiina Kautonen

- Marek von Hintze

Varajäsenet:

- Katja Huotari

Vanhempainyhdistyksen yhteysopettaja Kuusikon koulusta:

- Johanna Paananen

Vanhempainyhdistyksen järjestäytymiskokous pidettiin 1.10.2015 ja varsinainen kauden ensimmäinen kokous maanantaina 5.10.2015. Kauden ensimmäisessä kokouksessa keskusteltiin tulevan kauden tapahtumista ja sovittiin, että jokaisen kokouksen jälkeen tiedotamme vanhempia Wilman kautta tapahtumista ja tärkeimmistä päätöksistä.

Vanhemmille tullaan lähettämään reppupostina lasten kautta Kuusikon vanhempainyhdistyksen jäsenmaksulomake lähiviikkoina - maksamalla 10 ac jäsenmaksun tuet Kuusikon koulun oppilaille järjestettävää toimintaa.

Vahempainyhdistyksen ensimmäinen tapahtuma tulee olemaan perinteinen Halloween disco torstaina 28.10. klo:18-20.00, disco on tarkoitettu vain Kuusikon koulun oppilaille, tervetulleita ovat kaikki luokkien 1-6 oppilaat. Discossa on buffet, pientä oheistoimintaa ja tietysti paras puku palkitaan!

Tapahtumiin kaivataan aina vapaaehtoisia talkoolaisia oppilaiden vanhemmista, mikäli kiinnostuit ja haluat osallistua talkoolaisena otathan yhteyttä puheenjohtaja Laura Korjulaan sähköpostilla: kuusikon [dot] vanhempainyhdistys [at] gmail [dot] com

Iloista syksyä toivottaen,

Kuusikon Vanhempainyhdistyksen johtokunta